Emily Tesh: Some Desperate Glory

The Earth was destroyed at the end of an interstellar war. The last remaining humans live in converted warships and try to continue the fight against aliens. 

Or the Earth was destroyed at the end of a war that humans started with the aim to conquer other civilizations and gain territories in a universe that has mostly been very nonaggressive. The majority of the remaining humans have adapted and live happy lives on other habitable planets, but a few bitter terrorists who live on a converter warship strike civilian targets. 

Which is the truth? Well, there are two truths depending on the viewpoint. The story starts from the first point of view and ends with the second scenario. The book tells the story of the most irritating heroine ever, Val, who is programmed to be a suicide terrorist and a good member of the local “hitlerjugend,” and who is ready to do almost anything for her leader. She is sure about her mission, and she is supposed to be very smart, but her actions are very stupid. After she leaves the space station, consisting of repurposed warships, she seems to easily forget her principles as if she had never had them in the first place. It is hard to believe that she could so quickly and so completely forget about her indoctrination. Later, Val befriends an alien, who controls a “God machine” that can analyze realities and futures and which is responsible for the decision to destroy the Earth. It appears that even changing the past is in the realm of its capabilities. 

The book has a very strong YA vibe in it. Teens behave stupidly but are powerful and outthink and outrun the adults, they're almost cartoony main villains. A pretty stupid plot where the heroine is practically unstoppable? Doesn’t that sound like something that is meant for late teens?  

There are some stupidities: there's a very powerful interstellar system that functions in several dimensions, and a smart nerd from a very backward (in comparison) society can hack it easily? And she is able to destroy hundreds of worlds just like that because someone ordered her to, but to destroy one world (The Earth) an antimatter torpedo was needed. The writing was average. And the main character was irritating until the end, even though she went through a redemption story arc. At least the book was science fiction and not fantasy, as many of the nominees have lately been. Perhaps - hopefully - it won’t be among my top choices for the Hugo voting, and the other nominees will be better...

448 pp

Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet

 

Kirja faarao Tutankhamonista, hänen haudastaan, hänen hautansa löytymisestä ja hänen suvustaan tai ainakin siitä keitä hänen sukuunsa oletetaan kuuluvan. Kirja kertoo asiasta aika perusteellisesti ja oli sinänsä kiinnostavaa luettavaa. Tosin olisin odottanut, että kirjassa olisi käsitelty ja analysoitu tarkemmin haudan esineistöä ja Tutankhamonia itseään ja kaikkea sitä, mitä hänen kehostaan on uusilla tutkimusmenetelmillä voitu selvittää. Tämä jäi aika vähäiseksi. Se mitä olisi voinut ottaa pois, oli se aikamoinen kavalkadi muita henkilöitä ja hallitsijoita ja mahdollisia hallitsijoita, jotka pitivät valtaa ennen Tutankhamonin kautta ja sen jälkeen. Näiden eri ihmisten listaaminen oli jopa hiukan puuduttavan tuntuista. Kirjassa oli myös erillisiä “tietoikkunoita” niin paljon, että ne melkein haittasivat sujuvaa lukemista.  Ehkä osan niiden sisällöstä olisi voinut sisällyttää leipätekstiin. Kiinnostava kirja kuitenkin oli kyseessä. 

 

The book is about Pharaoh Tutankhamun, his tomb, the discovery of his tomb, and his lineage – or at least who is assumed to belong to his family. The book covers the topic quite thoroughly, and it was interesting to read. However, I would have expected the book to delve into and analyze more thoroughly the tomb's artifacts and Tutankhamun himself, given everything that has been discovered about his body through new research methods. This aspect was somewhat lacking. What could have been reduced were the extensive mentions of other individuals and rulers (and possible rulers) who held power before and after Tutankhamun's reign. This list was even a bit tiresome. The book also had so many separate "information windows" that they almost disrupted the smooth reading. Some of their content could have been included in the main text. Nevertheless, the book was still interesting. 

446 pp. 

Arttu Tuominen: Häväistyt (Delta #4)

Seuraava osa Porin rikospoliisista kertovassa sarjassa. Edellinen oli siinä määrin hyvä, että kun BookBeat tarjosi seuraavaa osaa luettavaksi, aloitin sen osapuilleen samoin tein.

Poliisiasemalle tulee ahdistunut äiti. Hänen tyttärensä, 13-vuotias Laura, on kadonnut. Laura oli lähtenyt jostain syystä koulusta tavallista aikaisemmin ja tämän jälkeen hänestä ei kukaan ollut nähnyt vilaustakaan. Poliisit aluksi epäilevät lähinnä tytön lähteneen karkumatkalle, mutta kun tytön alaston, raiskattu ja kidutettu ruumis löytyy nahkiaisrysästä, asia on pakko ottaa tosissaan. Aluksi epäillään tytön useaa vuotta vanhempaa poikaystävää, joka omasta mielestään ei varsinainen poikaystävä edes ollut, mitä nyt vähän paneskeli pikkutyttöä. Nuorella miehellä on kuitenkin pätevä alibi, katoamisen jälkeen hän oli tekemässä pieleen mennyttä murtoa, joten hänen syytteikseen jää alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja se pieleen mennyt murto. Tytön tietokoneelta paljastuu viestinvaihtoa miesten kanssa ja tytöllä oli ollut kohtalaisen tuottoisa sivubisnes poikakaverinsa kanssa; hän myi itsestään alastonkuvia. Löytyisikö syyllinen näiden asiakkaiden joukosta?

Rikoksen päätutkijana on konstaapeli Linda Toivonen, jolla on itsellään saman ikäinen tytär, tyttö on jopa samassa koulussa kuin Laura oli rinnakkaisluokalla. Lindalla on oma menneisyytensä, hän oli jo teininä valokuvamalli, joka ei pelännyt alusvaatekuvauksiakaan. Hänet jopa värvättiin Italiaan mallintyöhön, mutta se matka ei päätynyt hyvin, ja sen ajan kokemukset kerrotaan kirjassa takautumina.

Kun Linda alkaa tutkia rikosta, ilmenee että vuosien kuluessa on moni samanikäinen, aika saman näköinen ja samankaltaisista lähtökohdista (yleensä avioeroperheistä) lähtöisin ollut tyttö kadonnut. Vain pari heistä on löytynyt, molemmat jokien alajuoksulta, toinen siinä oli kunnossa, että juuri mitään ei oikeuslääkäri voinut enää asiasta arvioida, toisella oli hyvin samankaltaiset vammat mitä Lauralla oli. Voisiko liikkeellä olla sarjamurhaaja?  

Poliisityön tuloksena syyllinen tietysti löytyy lopulta. Matkalla on pari väärä epäiltyä, kumpikaan ei mikään puhdas pulmunen, mutta molempien kohdalla tyttöjen murhiin syyttömyys oli lukijalle aika selvä. Heihin, etenkin heidän pidättämiseensä, kulutettiin vähän turhan paljon sivuja. Kun on ilmiselvä, että varsinainen syyllinen ei ole kyseessä, niin miksi takaa-ajoa kuvataan sivukaupalla? Lindan menneisyydestä kertoneet takaumat tuntuivat melko tarpeettomilta. Niissä ei ollut aivan viime paljastusta (joka sekin juonenkäänne oli ehkä aika turha) lukuun ottamatta ollut mitään, mitä ei olisi voinut rivin välistä arvaamalla tietää muutenkin. Kirja oli sarjan heikoin tähän mennessä. Murhaajan arvasin varmaan ennen kirja puoliväliä, teot olivat jo liian inhottavia, ja takaumat eivät olleet oikein kiinnostavia. Poliisien omat ongelmat olivat kyllä kiinnostavia ja monissa asioissa tapahtui aika paljon kehitystä, yleensä huonompaan suuntaan, mutta sentään yhdellä henkilöllä ehkä suurempaa onnellisuutta kohden.

398 pp. 

 

Iain M. Banks: Inversions (Culture #6)

The next book in the Culture series, takes a slightly different approach than the others. The viewpoint is from a backward, vaguely late, middle-age type of society. There are two separate stories.

One follows a female doctor who has received an appointment to treat the king. She appears to have a much better understanding of medicine than the current standard and she seems to be the best doctor around, which naturally arouses envy and curiosity among the nobility and local doctors, even though she seems to have strange ideas about cleanliness and disinfection.

The other story follows another king, someone who has recently risen to power. A man working as his main bodyguard, is apparently extremely loyal and more capable than anyone else, saving the king’s life from a carefully planned assassination attempt. He becomes friends with the king, his son, and the king’s favorite concubine and engages in long discussions with them. He tells the son stories of a faraway place where people can do almost anything they want and about the friendship of a young man and woman who used to live in that world.

From the beginning, it is clear that the female doctor is a Culture agent, who is most likely working for Special Circumstances, the Culture’s quasi-military/research/first contact organization. It is less clear in the case of the bodyguard, but his attitudes are very different from those prevalent at the time. And his “fairy tales” are a clear allusion to the Culture.

If you are not familiar with the other books in the series, you might even read this as a fantasy where the doctor has some supernatural help. There is a scene where she escapes rape and torture using a Culture knife missile. Her assailants largely just disintegrate in seconds.

The book offers an interesting look at the Culture and its agents from the point of view of someone who has no clue what is going on. It differs somewhat from the other books in the series, as there are no orbitals, Minds, AIs, or other super high technology, other than that knife drone, which was appropriately concealed as an ancient actual knife. As a whole, the book provides an interesting perspective on how the Culture influences and slightly steers the development of primitive societies.

405 pp.

Arttu Tuominen: Vaiettu (Delta #3)

Seuraava kirja Porin rikospoliisin tutkinnoista kertovassa sarjassa. Palvelutalossa asuva hauras, mutta henkisesti hyvässä kunnossa oleva sotaveteraani yritetään murhata. Kun murhaajat yrittävät viimeistellä tekonsa sairaalassa ja metsästä löytyy murhayrityspaikan vierestä valmiiksi viritetty hirttosilmukka, näyttää siltä, että kyseessä ei ollut mikään satunnainen hetken mielijohteesta tapahtunut teko. Kun vielä toinen samanikäinen sotaveteraani siepataan kotoaan ja löytyy lähistöltä hirtettynä, näyttää siltä, että kyseessä ei ole vain yksittäinen tapahtuma, vaan jotain muuta. Kuollut mies osoittautuu entiseksi SS-mieheksi. Henkiin jäänyt kiistää tiukasti itse olleensa SS-joukoissa ja on sitä mieltä, että hänen kohdallaan on erehdytty henkilöstä. Nykyajan kanssa lomittain seurataan sota-ajan tapahtumia, joista pian selviää, että mies todellakin palveli SS-joukoissa. Miehen omat muistikuvat tosin eivät ehkä ole kokonaan luotettavia. 

Kirja oli hyvä ja mukaansatempaava. Kielellisesti teksti oli hyvin visuaalista ja tapahtunut käytännössä näki mielessään. Historiatakautumat olivat heikoin osa kirjaa, mieluummin seurasin nykyajan dekkarijuonta kuin menneisyyden tapahtumia, nekin tosin paranivat loppua kohden – ehkä niitä alkuosan takaumia olisi voinut ainakin hiukan lyhentää. Henkilöhahmot olivat hyvin kuvattuja, etenkin poliisit. Poliisien henkilökohtainen elämä ja ongelmat olivat hyvin ja realistisen tuntuisesti kuvattuja.  Tämä sarja tuntuu vain parantuvan kirja kirjalta.  

The next book in the series is about the investigations of the Pori police. 

 A frail but mentally fit war veteran living in a service house is the victim of an attempted murder. When the murderers try to finish their work in the hospital and a noose is found ready-made near the scene of the attempted murder in the forest, it seems that this was not a random act of impulse. When another war veteran of the same age is kidnapped from his home and found hanged nearby, it seems that this is not just an isolated event, but something else. The dead man turns out to be a former SS man. The survivor strongly denies having been in the SS troops and believes that there has been a case of mistaken identity. 

The story of the war years is interwoven with the present day, and it soon becomes clear that the man did indeed serve in the SS troops. However, the man's own memories may not be entirely reliable.   

The book was good and engaging. The language was very visual, and you could practically see the events happening in your mind's eye. The historical flashbacks were the weakest part of the book, and I preferred to follow the detective story in the present day rather than the events of the past, although they did improve towards the end - perhaps the flashbacks in the first part could have been shortened a little. The characters were very well described, especially the police officers. The police officers' personal lives and problems were described very well and in a realistic way. This series seems to be getting better and better with each book.

402 pp. 

Terry Pratchett: Suuri ajomatka (Truckers, Bromeliad Trilogy #1)

Muistojen verestämistä vuosia sitten luetun Pratchetin nuortenkirjan kanssa. Peruskuvio kirjasta oli mielessä, mutta yksityiskohtia muistin vähemmän kuin ajattelin. Kirja kertoo ontuista, pikkuisista puutarhatontun näköisestä olennoista, joista suurin osa on elänyt vuosikymmeniä tavaratalon seinien sisällä. Heidän ajantajunsa on nopeampi kuin ihmisillä ja ihmiset vaikuttavat hitailta kömpelyksiltä, jotka eivät normaalisti onttuja edes huomaa. Kun ulkona elänyt ryhmä onttuja saapuu tavarataloon, se horjuttaa jo vakiintunutta järjestystä. Suurin osa tavaratalossa eläneistä ei ollut edes uskonut, että Ulkopuolella on olemassa. Samalla tavaratalossa alkaa tapahtuu kummallista. Tavarat vähentyvät ja näkyy kylttejä, joissa lukee “Loppuunmyynti”, “Kaikki Pois”. Tavaratalo tullaan purkamaan, mutta etenkin siinä sukupolvien ajan asuneille ja siellä syntyneille ontuille tämä on asia jota on lähes mahdoton käsittää. Mutta miten paeta? Mikäs sen helpompaa, ei tarvitse kuin varastaa ihmisten kulkuväline, valtava ja meluisa liikkuva laite. Mutta miten kuljettaa rekka-autoa, jos pituutta on noin 20 cm? 

Oikeastaan tämä oli parempi kirja kuin muistinkaan ja jossa oli huomattavasti enemmän vitsejä ja ironiaa ja kielileikittely, joka oli paljolti aikuisille tai ainakaan aika varttuneille lapsille suunnattua. Olin ajatellut tarjota tätä 7 v ikäiselle lapsenlapselle, mutta tälle kirja ehkä menisi hauskana kertomuksena, mutta vitsit todennäköisesti menisivät noin 70% osuudella ohi. Mitään sellaista sisältöä kirjassa ei ollut, joka olisi ollut muuten sopimatonta tai liian pelottavaa 7-vuotiaalle. Ehkä pitää ne pari jatko-osaakin lukea jossain vaiheessa, ainakaan molempia en ole aikaisemmin lukenutkaan. Ehkä pitää miettiä luettavaksi alkuperäisversioita, vaikea kuvitella, että kaikki kielellinen leikittely on päässyt käännöksestä läpi.

I recently reread a Pratchett young adult novel that I had read years ago. While I remembered the basic plot, I had forgotten more details than I realized.

The book tells the story of the nomes, tiny beings that resemble garden gnomes. Most of them have lived inside a department store for decades. Their perception of time is faster than humans', and humans appear to them as slow, clumsy creatures who usually don't even notice the nomes.

When a group of nomes who have lived outside arrives at the department store, it shakes up the established order. Most of the nomes who had lived in the store didn't even believe that there was an Outside.

At the same time, strange things start happening in the store. Merchandise is disappearing, and signs appear that say "Going Out of Business" and "Everything Must Go." The department store is going to be demolished, which is almost impossible for the nomes to comprehend, especially those who have lived there for generations.

But how can they escape? It's simple: they just need to steal a huge and noisy human vehicle. But how can you drive a truck when you're only about 20 centimeters tall?

This book was actually better than I remembered, with considerably more humor, irony, and wordplay that was largely aimed at adults or at least older children. I had thought about giving it to my 7-year-old grandchild, but while the story would be fun for her, she would probably miss about 70% of the jokes. There was nothing in the book that was inappropriate or too scary for a 7-year-old.

I might read the two sequels at some point, since I haven't read either of them before. I might also consider reading the original versions, since it's hard to imagine that all of the wordplay made it through the translation.

250 pp. 

Alix E. Harrow: Starling House

A fantasy book with more than a few shades of horror. Opal is a young woman who lives in a hotel room with her younger brother (the owner of the hotel has apparently made a deal with Opal’s mother that they can live there indefinitely). Their mother died in an accident years ago. The town is dirty, largely forgotten, and seems to be filled with bad luck. The “mystery” of the town is Starling House, a large, rotting, strange-looking house no one dares to approach. The sole heir of the Starling family lives there but has virtually no contact with anyone. The original Starling heiress had written a strange children's book, filled with fearsome creatures, that had become famous. The house has always fascinated Opal, and she has had dreams about it. One day, she finds herself behind the gates of Starling House. Surprisingly, the gates open for her. She meets the resident Starling (Arthur) who is a quiet, foreboding man, and she gets a job offer for a wage she really can’t refuse – she is supposed to clean the house which has been practically neglected for years. She desperately needs money for the schooling of her very talented brother. Slowly, she creates a bond with the house, which seems to be more than just a house – almost like a living thing. It starts to feel like a home. Another bond forms with Arthur, even if he is very distant and cold, although at the same time, he seems to really care for Opal. But there are some other forces at play – there seems to be a very powerful and rich company that wants to have access to the house at almost any cost. And inside or under the house, there might be something very evil that is trying to escape...

I selected this book as I thought it might very well be nominated for the Hugo Award. I was wrong – there was no nomination, but that didn’t matter as the book was very well written and interesting nevertheless. The characters were well-described and interestingly flawed and multifaceted. The middle part of the book was a bit slow and by contrast, the end resolution felt even slightly hurried. In a similar vein, the supernatural things were largely unexplained, but as in most of the horror literature, there was a pretty good internal explanation. However, where the evil actually comes from did not really make sense from an outside point of view. If you are exploited and you dig mines too deep and there are evil acts, you might awaken some very dark forces, but the nature or origin of those dark forces is not explained. The book works well despite that.

308 pp.

Iida Turpeinen: Elolliset

Runsaasti huomiota saanut kirja kertoo 1700-luvulla sukupuuttoon kuolleesta Stellerin merilehmästä ja siitä, miten yksi harvoista sen luurangoista päätyi Helsinkiin. Kirja seuraa eri 1800-luvulla eläneiden ihmisten, etenkin naisten, elämää ja sitä, kuinka se liittyi merilehmän luurankoon. Joissakin tapauksissa tämä yhteys oli melko vähäistä. Kertomukset ovat melko erillisiä, hiukan novellin kaltaisia, mutta ne muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden. Ne valottavat omien aikojensa elämää kukin omalla tavallaan ja kertovat kyseisen ajan suhteesta luontoon sekä ihmisten vähittäisestä heräämisestä siihen, että kaiken liikkuvan ensisilmäyksellä ampuminen ei välttämättä ole viisasta, järkevää eikä eettistä. Henkilöiden elämänkohtalot olivat kiinnostavia, vaikka kaikki kirjan lukujen päähenkilöt eivät olleetkaan erityisen fiksuja tai realiteetteja tajunneita, kuten esimerkiksi kuvernöörin rouva. Kirja oli hyvä, mutta kaikkien ennakkokehujen jälkeen odotukset ehkä olivat hiukan liian korkealla, ja odotin ehkä jotain vielä enemmän. Kielellisesti se oli hyvää jälkeä, ja sen lukeminen oli miellyttävää ja helppoa. Kirja tarjosi runsaasti pohdittavaa eläinten sukupuuttoon kuolemisen sekä ihmisen vaikutuksen suhteen maailman elinympäristöön.

The book, which has received a lot of attention, tells the story of Steller's sea cow, which became extinct in the 1700s, and how one of the few skeletons of it ended up in Helsinki. The book follows the lives of different people, especially women, who lived in the 1800s and how they were connected to the sea cow's skeleton. In some cases, this connection was quite tenuous.

The stories are quite separate, a bit like novellas, but they form an interesting whole. They shed light on the life of people at that time and tell about their relationship to nature and about the gradual awakening of people to the fact that shooting everything that moves at first glance is not necessarily wise, sensible, or ethical.

The characters' fates were interesting, even though not all of the main characters in the book chapters were particularly smart or aware of reality, such as the governor's wife. The book was good, but after all the advance praise, my expectations were perhaps a bit too high, and I might have been expecting something even more. Linguistically it was well done, and reading it was pleasant and easy. The book offered a lot about animal extinction to think about and the human impact on the world's environment.

296 pp.